Hiljaiseloa ja hiilarihimoa

Voi tätä pimeyttä! Päivät tuntuvat hurjan lyhyiltä. Töihin lähtiessä on pimeää ja töistä palatessa on pimeää. Ja sitten on tällaisia päiviä kuin tänään, koko päivää on harmaa. On kuin katselisi maailmaa lonkerolasin läpi. 

Painonhallinnasta bloggaamisen suhteen olen pitänyt hiljaiseloa lähes pari viikkoa. Useammastakin syystä. Erään toisen blogin käynnistäminen vaati huomioni. Se on yritys tuoda kotikylämme ja sen aktiiviset ihmiset muidenkin tietoon. Toivottavasti voin joskus tulevaisuudessa puhua siitä myös onnistumisena.

Pimeyden lisäksi herkkujen täytteiset viikonloput ovat hidastaneet projektiani. Synttäreitä, isänpäivää, pikkujouluja pitkällä kaavalla. Vaaka ei onneksi ole palannut suurempiin lukemiin, joskaan ei se ole liikkunut toiseenkaan suuntaa. Nyt on siis jälleen skarppaamisen paikka.

Olen huomannut pimeyden ja väsymyksen tekevän painonhallinnasta taas yllättävän vaikeaa. Hiilarihimo yllättää joka käänteessä. Tuntuu että villasukat, suklaa ja sohvan nurkka ovat vastustamaton yhdistelmä. Koitan kuitenkin löytää arjesta pieniä voittoja ja positiivisia huomioita. Yksi sellainen on ollut aiemmin tavaksi muodostuneen toiminnan jääminen pois arjesta. En enää systemaattisesti syö karkkia autossa salaa lapsilta (ja vähän salaa itseltänikin). Tunnistettu kompastuskivi on tasoittunut soraksi. Toivotaan lakaisukoneen vievät viimeisetkin hiekanmuruset kevään tullen. 

Hiilarihimo on kuitenkin asia, jonka kanssa olen viimeiset viikot kamppaillut. Se on aina ollut yksi suurimmista esteistä onnistumisen tiellä painonhallinnan suhteen. Se on myös eräänlainen oravanpyörä, sillä liika sokeri väsyttää ja tekee kiukkuiseksi. Silloin ei jaksa miettiä suuhun pantaviaan tarvittavalla aktiviteetillä. Säännöllinen ruokailurytmi on oman kokemukseni mukaan ensiapu numero yksi, mutta yhtä tärkeä on unen määrä. Tämän kertainen pieni parannukseni liittyykin nukkumiseen. Välillä meillä unen laadusta tosin päättää ihan joku muu kuin minä itse. Olen kuullut sanottavan, että 2-vuotiaan vieressä nukkuminen on kuin vieressä olisi mustekala, joka etsii avaimia. Allekirjoitan. Mutta aina kun mahdollista, pyrin saamaan tarpeeksi lepoa ja laadukasta unta. Silloin jaksan myös suunnitella ruokavaliota ja liikkua enemmän, mikä puolestaan auttaa hiilarihimon hallinnassa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Lueskelen välillä blogia nimeltään Ainon tarinoitatreenaamisesta. Hän tekee liikunnan ja ravinnon kanssa töitä, joten blogi on toisinaan hiukan hard corea tällaiselle ruuhkavuosissa rämpivälle perheen äidille. Blogista saa kuitenkin paljon ideoita. Myös Aino kirjoitti unen tärkeydestä taannoin. Jos haluaa hakea inspiraatiota treenaamiseen tai dieettiin, suosittelen tuota blogia.

Vielä pari empiirisen tutkimuksen mukanaan tuomaa kikkaa hiilarihimoon voisi listata. Toinen on leivän syöminen lounaalla. Minulle leipä on karkin ohella superherkku. Kun saan lounaalla pari siivua ihanaa, tuoretta, toisinaan jopa lämmintä leipää työpaikan ruokalassa, saan sillä määrällä tyydytettyä leivän himoa koko päiväksi. Toinen niksi on pienet karkkiaskit. Joskus karkinhimoon ei auta muu kuin karkki. Ei vain auta. Silloin pienet karkkiaskit ovat käteviä. Niillä saa terän pois hiilarihimolta, mutta mässytetty määrä ei karkaa käsistä. 

Koska kello on paljon, on tämän työläisen aika kömpiä nukkumaan ja alkaa välittömästi toteuttaa juuri julkilausumaani parannusta. Vaikka bloggaaminen on minulle keino purkaa ajatuksiani ja rentouttaa siten korvien väliä, on nukkuminen kuitenkin se tärkein rentoutumisen muoto. Kauniita ja rauhallisia unia!