Sivut

tiistai 22. marraskuuta 2016

Hiljaiseloa ja hiilarihimoa



Voi tätä pimeyttä! Päivät tuntuvat hurjan lyhyiltä. Töihin lähtiessä on pimeää ja töistä palatessa on pimeää. Ja sitten on tällaisia päiviä kuin tänään, koko päivää on harmaa. On kuin katselisi maailmaa lonkerolasin läpi. 

Painonhallinnasta bloggaamisen suhteen olen pitänyt hiljaiseloa lähes pari viikkoa. Useammastakin syystä. Erään toisen blogin käynnistäminen vaati huomioni. Se on yritys tuoda kotikylämme ja sen aktiiviset ihmiset muidenkin tietoon. Toivottavasti voin joskus tulevaisuudessa puhua siitä myös onnistumisena.

Pimeyden lisäksi herkkujen täytteiset viikonloput ovat hidastaneet projektiani. Synttäreitä, isänpäivää, pikkujouluja pitkällä kaavalla. Vaaka ei onneksi ole palannut suurempiin lukemiin, joskaan ei se ole liikkunut toiseenkaan suuntaa. Nyt on siis jälleen skarppaamisen paikka.
Olen huomannut pimeyden ja väsymyksen tekevän painonhallinnasta taas yllättävän vaikeaa. Hiilarihimo yllättää joka käänteessä. Tuntuu että villasukat, suklaa ja sohvan nurkka ovat vastustamaton yhdistelmä. Koitan kuitenkin löytää arjesta pieniä voittoja ja positiivisia huomioita. Yksi sellainen on ollut aiemmin tavaksi muodostuneen toiminnan jääminen pois arjesta. En enää systemaattisesti syö karkkia autossa salaa lapsilta (ja vähän salaa itseltänikin). Tunnistettu kompastuskivi on tasoittunut soraksi. Toivotaan lakaisukoneen vievät viimeisetkin hiekanmuruset kevään tullen. 

Hiilarihimo on kuitenkin asia, jonka kanssa olen viimeiset viikot kamppaillut. Se on aina ollut yksi suurimmista esteistä onnistumisen tiellä painonhallinnan suhteen. Se on myös eräänlainen oravanpyörä, sillä liika sokeri väsyttää ja tekee kiukkuiseksi. Silloin ei jaksa miettiä suuhun pantaviaan tarvittavalla aktiviteetillä. Säännöllinen ruokailurytmi on oman kokemukseni mukaan ensiapu numero yksi, mutta yhtä tärkeä on unen määrä. Tämän kertainen pieni parannukseni liittyykin nukkumiseen. Välillä meillä unen laadusta tosin päättää ihan joku muu kuin minä itse. Olen kuullut sanottavan, että 2-vuotiaan vieressä nukkuminen on kuin vieressä olisi mustekala, joka etsii avaimia. Allekirjoitan. Mutta aina kun mahdollista, pyrin saamaan tarpeeksi lepoa ja laadukasta unta. Silloin jaksan myös suunnitella ruokavaliota ja liikkua enemmän, mikä puolestaan auttaa hiilarihimon hallinnassa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Lueskelen välillä blogia nimeltään Ainon tarinoitatreenaamisesta. Hän tekee liikunnan ja ravinnon kanssa töitä, joten blogi on toisinaan hiukan hard corea tällaiselle ruuhkavuosissa rämpivälle perheen äidille. Blogista saa kuitenkin paljon ideoita. Myös Aino kirjoitti unen tärkeydestä taannoin. Jos haluaa hakea inspiraatiota treenaamiseen tai dieettiin, suosittelen tuota blogia.

Vielä pari empiirisen tutkimuksen mukanaan tuomaa kikkaa hiilarihimoon voisi listata. Toinen on leivän syöminen lounaalla. Minulle leipä on karkin ohella superherkku. Kun saan lounaalla pari siivua ihanaa, tuoretta, toisinaan jopa lämmintä leipää työpaikan ruokalassa, saan sillä määrällä tyydytettyä leivän himoa koko päiväksi. Toinen niksi on pienet karkkiaskit. Joskus karkinhimoon ei auta muu kuin karkki. Ei vain auta. Silloin pienet karkkiaskit ovat käteviä. Niillä saa terän pois hiilarihimolta, mutta mässytetty määrä ei karkaa käsistä. 

Koska kello on paljon, on tämän työläisen aika kömpiä nukkumaan ja alkaa välittömästi toteuttaa juuri julkilausumaani parannusta. Vaikka bloggaaminen on minulle keino purkaa ajatuksiani ja rentouttaa siten korvien väliä, on nukkuminen kuitenkin se tärkein rentoutumisen muoto. Kauniita ja rauhallisia unia!

torstai 10. marraskuuta 2016

Karkkihimoa ja yllättävä onnistuminen

Viime viikko meni orastavan flunssan, lasten sairastelun, väsymyksen ja työkiireiden siivittämänä. Uusien etappien saavuttamisesta ei tarvinnut haaveilla, tai niin luulin. Selkä jumiutui entistä pahemmin, kun lähes joka yö 2-vuotias piti nostaa omasta sängystä vanhempien viereen tuhisemaan. Tämä tarkoitti rajallista nukkumatilaa ja hankalia asentoja. Lisäksi kaunis ajatus keskivartaloa vahvistavista lankutuksista jäi odottamaan parempia aikoja.

Siitä huolimatta vaaka yllätti iloisesta. Toisella viikolla painoa oli pudonnut 1,9kg, mikä tarkoittaa 2,5 kiloa kahdessa viikossa. Vaikka olin vakuuttunut, että viikon yritys jäi olemattomaksi ja tulos kertoisi lähinnä erehdyksistä,  antoi yllättävä onnistuminen uutta puhtia myös alkaneeseen viikkoon.

Silti tiedän mistä kirjoitan seuraavaksi. Aihe tulee olemaan hiilarihimo. Sitä vastaan taistelin viime viikolla moneen otteeseen. Ja on pakko myöntää, että se vei välillä myös voiton. Karkki on kompastuskiveni ja unenpuute makeanhimon herättäjä. Huono yhdistelmä.

Sen lisäksi, että tunnistaa omat heikkoutensa, kuten karkin, on hyvä tunnistaa myös tavat joihin ne liittyvät. Tämä ajatus jäi mieleeni lukiessani Optimal Performancen Kaisa Jaakkolan kirjaa. Ainakin minä tunnistan tietyt hetket ja paikat, joihin karkit erityisesti liittyvät.

Yksi sellainen paikka on auto. Erityisesti iltapäivällä ajaessani töistä kotiin, on useampi välipala korvaantunut suklaa- tai lakupatukalla. Iso opettelun paikka onkin ollut välipalan merkitys. Kehitettävää on edelleen, mutta nykyään ainakin tunnistan iltapäivänälän, joka hiipii kroppaan kuin huomaamatta. Usein vasta kävellessäni toimistolta autolleni olen huomannut vatsan olevan aivan tyhjä ja kurnivan nälkää. Edellisestä ruokailusta on saattanut kulua lähes 5 tuntia ja ennen kuin pääsen kotiin, kolkuttelee kello vielä tunnin eteenpäin. Eipä siis ihme, että puolimatkan Salesta on tullut haettua jotain "välttämätöntä" ja samalla napattua matkaan sokeripiikin nostattava makupala. Vaan eipä enää.

Nykyään pyrin ennaltaehkäisemään iltapäivänälkää pähkinöillä, rahkalla tai muulla pikkuvälipalalla. Se toimii. Olen myös aktiivisesti pyrkinyt välttämään karkin ja auton yhdistelmää. Ilmeisesti sillä on ollut jotain vaikutusta silläkin. Otan mielelläni vastaan lisää onnistumisia, vaikka yllätyksellisiäkin. :)


tiistai 1. marraskuuta 2016

Puoli kiloa viikossa

Ensimmäinen viikko painonhallintaa on takana ja tulos oli suorastaan oppikirjamainen, -0,5kg.

Viikon aikana tuli onnistumisia erityisesti ruokailurytmin säilyttämisessä. Se oli yllättävän helppoa, vaikka on aikaisemmin ollut selkeä kompastuskivi. Kasviksia sain lisättyä ruokavalioon jonkin verran, mutta tsempattavaa jäi uudelle viikolle.

Kasvikset ovat minulle siinä mielessä ongelmallisia, että hedelmiä en syö sellaisenaan ollenkaan. En ole niistä koskaan pitänyt. Ostan niitä kyllä ja tarjoan lapsille, mutta omassa suussani ne eivät maistu. Kun hedelmistä tekee smoothieta, niin johan on toinen ääni kellossa. Olenkin todennut, että jokainen muokatkoon terveelliset ruoka-aineet sellaiseen muotoon, että maistuvat. Pääasia että tulevat syödyiksi.

Uuden viikon tavoitteeksi asetankin smoothieiden lisäämisen aamupalojen yhteyteen. Tämä vaatii hiukan suunnittelua, sillä en halua herättää koko perhettä aamukuudelta blenderin ääneen. Se ei varsinaisesti sulosointuja laulele, eikä aamusta tule oikein mitään, jos lapset heräävät liian aikaisin kauheaan mekkalaan.

Jatkan muutoinkin kasvisten lisäämistä. Keitot ja salaatit saavat hiljalleen vallata suurempaa alaa ruokaympyrästäni.

Toisena tavoitteena on vatsalihasten herättely.

Toimistotyö, notkoselkä ja ylipaino ovat yhdistelmä, jotka saavat selän vihlomaan ikävästi kivusta. Selkäongelmat ilmaantuivat arkeeni raskausaikana, ja vauvan kantaminen piti ne muistuttelemassa olemassa olostaan pitkään. Kelkka on onneksi kääntynyt loivempaan suuntaan liikunnan avulla.
Erään selkäepisodin jälkeen jouduin toden teolla tekemään töitä, jotta kuntoutumista tapahtuisi.
Muutaman kuukauden jaksona tein personal trainerin käskystä päivittäin lankutusta 3X1min sekä parikymmentä vatsalihasliikettä päälle, hänelle raportoiden. Se vahvisti syviä vatsalihaksia, paransi ryhtiä ja helpotti selkäongelmia. Tämän rutiinin aion palauttaa osaksi pävärytmiä, tosin ilman raportointia.

Säännöllisellä ruokarytmillä, maltillisilla herkkuhetkillä, kasvispainotteisesti ja vatsalihaksia vahvistaen kohti uutta viikkoa! Matkasta nauttien.