Voi tätä pimeyttä! Päivät tuntuvat hurjan lyhyiltä. Töihin
lähtiessä on pimeää ja töistä palatessa on pimeää. Ja sitten on tällaisia
päiviä kuin tänään, koko päivää on harmaa. On kuin katselisi maailmaa
lonkerolasin läpi.
Painonhallinnasta bloggaamisen suhteen olen pitänyt hiljaiseloa
lähes pari viikkoa. Useammastakin syystä. Erään toisen blogin käynnistäminen
vaati huomioni. Se on yritys tuoda kotikylämme ja sen aktiiviset ihmiset
muidenkin tietoon. Toivottavasti voin joskus tulevaisuudessa puhua siitä myös
onnistumisena.
Pimeyden lisäksi herkkujen täytteiset viikonloput ovat
hidastaneet projektiani. Synttäreitä, isänpäivää, pikkujouluja pitkällä
kaavalla. Vaaka ei onneksi ole palannut suurempiin lukemiin, joskaan ei se ole
liikkunut toiseenkaan suuntaa. Nyt on siis jälleen skarppaamisen paikka.
Olen huomannut pimeyden ja väsymyksen tekevän painonhallinnasta
taas yllättävän vaikeaa. Hiilarihimo yllättää joka käänteessä. Tuntuu että
villasukat, suklaa ja sohvan nurkka ovat vastustamaton yhdistelmä. Koitan
kuitenkin löytää arjesta pieniä voittoja ja positiivisia huomioita. Yksi
sellainen on ollut aiemmin tavaksi muodostuneen toiminnan jääminen pois
arjesta. En enää systemaattisesti syö karkkia autossa salaa lapsilta (ja vähän
salaa itseltänikin). Tunnistettu kompastuskivi on tasoittunut soraksi.
Toivotaan lakaisukoneen vievät viimeisetkin hiekanmuruset kevään tullen.
Hiilarihimo on kuitenkin asia, jonka kanssa olen viimeiset
viikot kamppaillut. Se on aina ollut yksi suurimmista esteistä onnistumisen tiellä
painonhallinnan suhteen. Se on myös eräänlainen oravanpyörä, sillä liika sokeri
väsyttää ja tekee kiukkuiseksi. Silloin ei jaksa miettiä suuhun pantaviaan
tarvittavalla aktiviteetillä. Säännöllinen ruokailurytmi on oman kokemukseni
mukaan ensiapu numero yksi, mutta yhtä tärkeä on unen määrä. Tämän kertainen
pieni parannukseni liittyykin nukkumiseen. Välillä meillä unen laadusta tosin päättää
ihan joku muu kuin minä itse. Olen kuullut sanottavan, että 2-vuotiaan vieressä
nukkuminen on kuin vieressä olisi mustekala, joka etsii avaimia. Allekirjoitan.
Mutta aina kun mahdollista, pyrin saamaan tarpeeksi lepoa ja laadukasta unta.
Silloin jaksan myös suunnitella ruokavaliota ja liikkua enemmän, mikä
puolestaan auttaa hiilarihimon hallinnassa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Lueskelen välillä blogia nimeltään Ainon tarinoitatreenaamisesta. Hän tekee liikunnan ja ravinnon kanssa töitä, joten blogi on
toisinaan hiukan hard corea tällaiselle ruuhkavuosissa rämpivälle perheen
äidille. Blogista saa kuitenkin paljon ideoita. Myös Aino kirjoitti unen
tärkeydestä taannoin. Jos haluaa hakea inspiraatiota treenaamiseen tai dieettiin,
suosittelen tuota blogia.
Vielä pari empiirisen tutkimuksen mukanaan tuomaa kikkaa hiilarihimoon
voisi listata. Toinen on leivän syöminen lounaalla. Minulle leipä on karkin
ohella superherkku. Kun saan lounaalla pari siivua ihanaa, tuoretta, toisinaan
jopa lämmintä leipää työpaikan ruokalassa, saan sillä määrällä tyydytettyä
leivän himoa koko päiväksi. Toinen niksi on pienet karkkiaskit. Joskus
karkinhimoon ei auta muu kuin karkki. Ei vain auta. Silloin pienet karkkiaskit
ovat käteviä. Niillä saa terän pois hiilarihimolta, mutta mässytetty määrä ei
karkaa käsistä.
Koska kello on paljon, on tämän työläisen aika kömpiä
nukkumaan ja alkaa välittömästi toteuttaa juuri julkilausumaani parannusta. Vaikka
bloggaaminen on minulle keino purkaa ajatuksiani ja rentouttaa siten korvien
väliä, on nukkuminen kuitenkin se tärkein rentoutumisen muoto. Kauniita ja
rauhallisia unia!