Hiljaiseloa ja hiilarihimoa

Voi tätä pimeyttä! Päivät tuntuvat hurjan lyhyiltä. Töihin lähtiessä on pimeää ja töistä palatessa on pimeää. Ja sitten on tällaisia päiviä kuin tänään, koko päivää on harmaa. On kuin katselisi maailmaa lonkerolasin läpi. 

Painonhallinnasta bloggaamisen suhteen olen pitänyt hiljaiseloa lähes pari viikkoa. Useammastakin syystä. Erään toisen blogin käynnistäminen vaati huomioni. Se on yritys tuoda kotikylämme ja sen aktiiviset ihmiset muidenkin tietoon. Toivottavasti voin joskus tulevaisuudessa puhua siitä myös onnistumisena.

Pimeyden lisäksi herkkujen täytteiset viikonloput ovat hidastaneet projektiani. Synttäreitä, isänpäivää, pikkujouluja pitkällä kaavalla. Vaaka ei onneksi ole palannut suurempiin lukemiin, joskaan ei se ole liikkunut toiseenkaan suuntaa. Nyt on siis jälleen skarppaamisen paikka.

Olen huomannut pimeyden ja väsymyksen tekevän painonhallinnasta taas yllättävän vaikeaa. Hiilarihimo yllättää joka käänteessä. Tuntuu että villasukat, suklaa ja sohvan nurkka ovat vastustamaton yhdistelmä. Koitan kuitenkin löytää arjesta pieniä voittoja ja positiivisia huomioita. Yksi sellainen on ollut aiemmin tavaksi muodostuneen toiminnan jääminen pois arjesta. En enää systemaattisesti syö karkkia autossa salaa lapsilta (ja vähän salaa itseltänikin). Tunnistettu kompastuskivi on tasoittunut soraksi. Toivotaan lakaisukoneen vievät viimeisetkin hiekanmuruset kevään tullen. 

Hiilarihimo on kuitenkin asia, jonka kanssa olen viimeiset viikot kamppaillut. Se on aina ollut yksi suurimmista esteistä onnistumisen tiellä painonhallinnan suhteen. Se on myös eräänlainen oravanpyörä, sillä liika sokeri väsyttää ja tekee kiukkuiseksi. Silloin ei jaksa miettiä suuhun pantaviaan tarvittavalla aktiviteetillä. Säännöllinen ruokailurytmi on oman kokemukseni mukaan ensiapu numero yksi, mutta yhtä tärkeä on unen määrä. Tämän kertainen pieni parannukseni liittyykin nukkumiseen. Välillä meillä unen laadusta tosin päättää ihan joku muu kuin minä itse. Olen kuullut sanottavan, että 2-vuotiaan vieressä nukkuminen on kuin vieressä olisi mustekala, joka etsii avaimia. Allekirjoitan. Mutta aina kun mahdollista, pyrin saamaan tarpeeksi lepoa ja laadukasta unta. Silloin jaksan myös suunnitella ruokavaliota ja liikkua enemmän, mikä puolestaan auttaa hiilarihimon hallinnassa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Lueskelen välillä blogia nimeltään Ainon tarinoitatreenaamisesta. Hän tekee liikunnan ja ravinnon kanssa töitä, joten blogi on toisinaan hiukan hard corea tällaiselle ruuhkavuosissa rämpivälle perheen äidille. Blogista saa kuitenkin paljon ideoita. Myös Aino kirjoitti unen tärkeydestä taannoin. Jos haluaa hakea inspiraatiota treenaamiseen tai dieettiin, suosittelen tuota blogia.

Vielä pari empiirisen tutkimuksen mukanaan tuomaa kikkaa hiilarihimoon voisi listata. Toinen on leivän syöminen lounaalla. Minulle leipä on karkin ohella superherkku. Kun saan lounaalla pari siivua ihanaa, tuoretta, toisinaan jopa lämmintä leipää työpaikan ruokalassa, saan sillä määrällä tyydytettyä leivän himoa koko päiväksi. Toinen niksi on pienet karkkiaskit. Joskus karkinhimoon ei auta muu kuin karkki. Ei vain auta. Silloin pienet karkkiaskit ovat käteviä. Niillä saa terän pois hiilarihimolta, mutta mässytetty määrä ei karkaa käsistä. 

Koska kello on paljon, on tämän työläisen aika kömpiä nukkumaan ja alkaa välittömästi toteuttaa juuri julkilausumaani parannusta. Vaikka bloggaaminen on minulle keino purkaa ajatuksiani ja rentouttaa siten korvien väliä, on nukkuminen kuitenkin se tärkein rentoutumisen muoto. Kauniita ja rauhallisia unia!

Karkkihimoa ja yllättävä onnistuminen

Viime viikko meni orastavan flunssan, lasten sairastelun, väsymyksen ja työkiireiden siivittämänä. Uusien etappien saavuttamisesta ei tarvinnut haaveilla, tai niin luulin. Selkä jumiutui entistä pahemmin, kun lähes joka yö 2-vuotias piti nostaa omasta sängystä vanhempien viereen tuhisemaan. Tämä tarkoitti rajallista nukkumatilaa ja hankalia asentoja. Lisäksi kaunis ajatus keskivartaloa vahvistavista lankutuksista jäi odottamaan parempia aikoja.

Siitä huolimatta vaaka yllätti iloisesta. Toisella viikolla painoa oli pudonnut 1,9kg, mikä tarkoittaa 2,5 kiloa kahdessa viikossa. Vaikka olin vakuuttunut, että viikon yritys jäi olemattomaksi ja tulos kertoisi lähinnä erehdyksistä,  antoi yllättävä onnistuminen uutta puhtia myös alkaneeseen viikkoon.

Silti tiedän mistä kirjoitan seuraavaksi. Aihe tulee olemaan hiilarihimo. Sitä vastaan taistelin viime viikolla moneen otteeseen. Ja on pakko myöntää, että se vei välillä myös voiton. Karkki on kompastuskiveni ja unenpuute makeanhimon herättäjä. Huono yhdistelmä.

Sen lisäksi, että tunnistaa omat heikkoutensa, kuten karkin, on hyvä tunnistaa myös tavat joihin ne liittyvät. Tämä ajatus jäi mieleeni lukiessani Optimal Performancen Kaisa Jaakkolan kirjaa. Ainakin minä tunnistan tietyt hetket ja paikat, joihin karkit erityisesti liittyvät.

Yksi sellainen paikka on auto. Erityisesti iltapäivällä ajaessani töistä kotiin, on useampi välipala korvaantunut suklaa- tai lakupatukalla. Iso opettelun paikka onkin ollut välipalan merkitys. Kehitettävää on edelleen, mutta nykyään ainakin tunnistan iltapäivänälän, joka hiipii kroppaan kuin huomaamatta. Usein vasta kävellessäni toimistolta autolleni olen huomannut vatsan olevan aivan tyhjä ja kurnivan nälkää. Edellisestä ruokailusta on saattanut kulua lähes 5 tuntia ja ennen kuin pääsen kotiin, kolkuttelee kello vielä tunnin eteenpäin. Eipä siis ihme, että puolimatkan Salesta on tullut haettua jotain "välttämätöntä" ja samalla napattua matkaan sokeripiikin nostattava makupala. Vaan eipä enää.

Nykyään pyrin ennaltaehkäisemään iltapäivänälkää pähkinöillä, rahkalla tai muulla pikkuvälipalalla. Se toimii. Olen myös aktiivisesti pyrkinyt välttämään karkin ja auton yhdistelmää. Ilmeisesti sillä on ollut jotain vaikutusta silläkin. Otan mielelläni vastaan lisää onnistumisia, vaikka yllätyksellisiäkin. :)

Puoli kiloa viikossa

Ensimmäinen viikko painonhallintaa on takana ja tulos oli suorastaan oppikirjamainen, -0,5kg.

Viikon aikana tuli onnistumisia erityisesti ruokailurytmin säilyttämisessä. Se oli yllättävän helppoa, vaikka on aikaisemmin ollut selkeä kompastuskivi. Kasviksia sain lisättyä ruokavalioon jonkin verran, mutta tsempattavaa jäi uudelle viikolle.

Kasvikset ovat minulle siinä mielessä ongelmallisia, että hedelmiä en syö sellaisenaan ollenkaan. En ole niistä koskaan pitänyt. Ostan niitä kyllä ja tarjoan lapsille, mutta omassa suussani ne eivät maistu. Kun hedelmistä tekee smoothieta, niin johan on toinen ääni kellossa. Olenkin todennut, että jokainen muokatkoon terveelliset ruoka-aineet sellaiseen muotoon, että maistuvat. Pääasia että tulevat syödyiksi.

Uuden viikon tavoitteeksi asetankin smoothieiden lisäämisen aamupalojen yhteyteen. Tämä vaatii hiukan suunnittelua, sillä en halua herättää koko perhettä aamukuudelta blenderin ääneen. Se ei varsinaisesti sulosointuja laulele, eikä aamusta tule oikein mitään, jos lapset heräävät liian aikaisin kauheaan mekkalaan.

Jatkan muutoinkin kasvisten lisäämistä. Keitot ja salaatit saavat hiljalleen vallata suurempaa alaa ruokaympyrästäni.

Toisena tavoitteena on vatsalihasten herättely.

Toimistotyö, notkoselkä ja ylipaino ovat yhdistelmä, jotka saavat selän vihlomaan ikävästi kivusta. Selkäongelmat ilmaantuivat arkeeni raskausaikana, ja vauvan kantaminen piti ne muistuttelemassa olemassa olostaan pitkään. Kelkka on onneksi kääntynyt loivempaan suuntaan liikunnan avulla.
Erään selkäepisodin jälkeen jouduin toden teolla tekemään töitä, jotta kuntoutumista tapahtuisi.
Muutaman kuukauden jaksona tein personal trainerin käskystä päivittäin lankutusta 3X1min sekä parikymmentä vatsalihasliikettä päälle, hänelle raportoiden. Se vahvisti syviä vatsalihaksia, paransi ryhtiä ja helpotti selkäongelmia. Tämän rutiinin aion palauttaa osaksi pävärytmiä, tosin ilman raportointia.

Säännöllisellä ruokarytmillä, maltillisilla herkkuhetkillä, kasvispainotteisesti ja vatsalihaksia vahvistaen kohti uutta viikkoa! Matkasta nauttien.

Kirkkaat ikkunat, kirkkaampi mieli

Viime päivinä olen törmännyt monessa yhteydessä pohdintaan, syvälliseenkin, jaksamisesta, palautumisesta ja energian säilyttämisestä nyt, kun elämme vuoden pimeintä aikaa. Vaikka on ihanaa sytyttää kynttilöitä ja tunnelmoida takkatulen loimottaessa, on päivänvalon hiipuminen kuluttavaa.

On se aika vuodesta, kun puutarhaprojekti on aika laittaa talviteloille. Luonto valmistautuu nukkumaan. Kääntelin tänään ruukkuja ylösalaisin, jotta ne eivät halkeaisi jäätyessään. Ihan en saanut kaikkea valmiiksi ennen talvea, mutta onko puutarha sitä koskaan. Puutarhanhoidon terapeuttinen vaikutus taitaa piillä juuri siinä, että valmista ei tule. Kasvien kasvu, sää, vuodenajat ja omat muuttuvat ideat pitävät huolta muutoksen jatkuvuudesta.

Laitellessani pihaa pakettiin oivalsin jotain, mikä tuntui hyvältä. Ymmärsin, ettei ole olemassa erillistä puutarhaprojektia, erillistä hyvinvointiprojektia tai erillistä arjenhallintaprojektia. On olemassa erilaisia tapoja täyttää mieli mielenkiintoisilla ja rentouttavilla asioilla. Tai niin ainakin pitäisi olla.

Ja niin painonhallintaankin mielestäni tulisi suhtautua.

Oivalluksen juuret alkoivat kasvaa jo tänä aamuna. Olin tyttäreni kanssa katsomassa Tatu ja Patu -elokuvan. Se on ihana, hauska ja hyvin tehty. Se teki oikeutta sarjan kirjoille, joiden parissa olemme viettäneet monta lukuhetkeä. Oli rentouttavaa viettää rauhassa aikaa 5-vuotiaan kanssa, ja nauraa samoille jutuille. Kotiin palattuamme kello oli vasta puoli kolme, mikä tarkoitti että meillä oli hyvin aikaa touhuta muita asioita ennen pimeän tuloa.

Ilma oli upea ja aurinko sai syksyn riisuman maiseman näyttämään parhaat puolensa. Oli ihana puuhastella pihassa, vaikkakin vähän haikeana laitoin ruukut nurinperin. Mieheni oli kantanut projektini keskelle oksien estetiikkaan hurahtaneelle vaimolleen parimetrisiä karahkoita, joiden epäsiisteys pitkin poikin huolellisesti muokkaamiani käytäviä ensin vähän jopa ärsytti. Kun aloin nostella oksia pystyyn ja keksin laittaa niitä köynnösistutusten somisteeksi, en voinut kuin jäädä ihastelemaan niiden karua kauneutta. Mieli rentoutui jälleen.

Kaunis aurinkoinen ilma paljasti ei niin kauniisti likaantuneet ikkunamme, joita on paljon, ja jotka ovat suuria. Ne olivat yksi syy, miksi rakanstuimme tähän taloon. Päätin, että on vihdoin aika kuurata ruutuja kirkkaiksi. Vaikka vain muutamiakin. Huomenna voisin sitten jatkaa. Valjastin anopilta lahjaksi saamani pesurin, jonka osat Tatun ja Patun innoittamana nimesin Mr Märkäimuriksi ja Kapteeni Mopiksi. Latauksen jälkeen ne olivat valmiina taistoon.
Ikkunanpesu ei ole lempipuuhaani, mutta rivakkaan tahtiin kirkastuvat lasit olivat kaunista katseltavaa. Mieli lepäsi työn jäjessä.

Pysähtyessäni miettimään kulunutta päivää ja viikkoa, oivalsin tehneeni tällä viikolla niin kotona kuin töissä asioita, jotka  tekivät mielelle hyvää ja laskivat stressitasoa. Ymmärsin myös, että olin saanut vaa`an lukeman pienemmäksi ilman, että pingotin ja stressasin tulosten saavuttamisesta. Olin tyytyväinen pieniin muutoksiin, joita olin ensimmäisen viikon aikana saanut aikaiseksi enkä kokenut projektin jatkamista työlääksi, kuten usein ankaramman yrittämisen tuloksena on käynyt. Ihana ja voimaa antava oivallus.

Vaikka on selvää, että tulosten saavuttaminen jatkossa vaatii itsekurin asteittaista tiukentamista, määrätietoisuutta ja tavoitteiden asettamista, haluan pyrkiä säilyttämään tänään kokemani olotilan. On tärkeää nauttia ja iloita pienistä askeleista. Liittyivätpä ne sitten kotitöihin, puutarhan hoitoon tai aiempaa terveellisempään elämäntapaan. Jokainen onnistuminen tukee toistaan ja auttaa kohti uutta tavoitetta.  Loppujen lopuksi  painonhallinnassakin on kyse siitä, mitä tapahtuu korvien välissä.

Päivä 1: pienin askelin

Huominen on tänään ja on aika kääntää sanat teoiksi. Sen verran olen matkaa jo taittanut ja itsetuntemusta kerryttänyt, että tiedän totaalisten kieltojen tai fanaattisten ohjeiden noudattamisen olevan täysi mahdottomuus. Itsekurini taso laskee samaa tahtia kun rajoitukset lisääntyvät. Tällä kertaa haluan koota yhteen vuosien aikana oppimaani sekä tietysti oppia lisää. Liikkeelle lähdetään pienin askelin.

Yritän tuoda painonhallintaprojektiini jotain uutta muutaman päivän välein. Korjaan asioita pieni pala kerrallaan ja lähden hifistelemään vasta sitten, kun kyseinen palanen on kunnossa. Nostan hattua niille, jotka elävät superfoodeilla ja saavat ravinnosta juuri oikean määrän...kaikkea. Heidän ei ehkä kannata tätä blogia lukea, sillä voin vain kuvitella turhautumisen määrän osaa valinnoistani päivitellessä. Minun matkani tulee olemaan opettelua. Tarkoitus on tehdä tänään parempia valintoja kuin edellisenä päivänä.

Ensimmäinen askel on järkevä ruokailurytmi ilman turhaa höttöä, kuten karkkia, sipsejä tai muuta jokapäiväiseen ruokavalioon kuulumatonta. Asiat tukevat toisiaan, sillä olen monesti huomannut, että karkista, siitä suurimmasta kompastuskivestäni, luopuminen on suhteellisen helppoa, kun kroppa saa ruokaa parin, kolmen tunnin välein.

Olennaista on miettiä etukäteen, milloin ja mitä syön seuraavaksi. Silloin kun tämä on tuntunut vaikealta, olen suunnitellut edellisenä päivänä koko seuraavan päivän menun valmiiksi.

Oikealla ruokailurytmillä ja sokerin vähentämisellä on nopeasti konkreettisia vaikutuksia: ruoka maistuu paremmalta ja nälkä tuntuu. Turvotus laskee ja fiilis on kokonaisuudessaan parempi verensokerin pysyessä tasaisena.

Tähän steppiin kuuluu myös janon ja nälän tunnistaminen sekä nälän ja mieliteon erottaminen. Toisinaan kun tekee mieli laittaa suuhun jotain naposteltavaa, todellisuudessa onkin jano ja tilanteesta pääsee yli lasillisella vettä. Mieliteosta taas voi hyvin kieltäytyä, mutta nälkään vastata, jottei se ennätä liian suureksi. Silloin nappaaa helposti suuhunsa sitä mitä on lähimpänä, järkevyydestä viis.

Viimeisenä osana tähän askeleeseen olen siällyttänyt kasvisten lisäämisen ruokavalioon. Huomaan että ilmojen kylmentyessä salaattia ei tee enää mieli. Yritän löytää ruokaohjeita, joissa kasviksia on itselle mieluisassa muodossa. Esimerkiksi keitot ovat tähän hyviä. Ja kun teen salaattia, teen siitä hyvää.

Iltaruuaksi kana-halloumisalaattia

Aamiainen määrittää päivän kulun. Noin kolmentunnin välein syötävää. Päivän aikana runsaasti vettä, lisää kasviksia ruokavalioon ja herkut pois. Sillä lähdetään liikkeelle. Ei kuullosta rakettitieteeltä.

Bataattikeittoa illaksi lapsille ja itselle seuraavan päivän lounaaksi. Yksi ruoka vähemmän mietittävää helpottaa oikeilla raiteilla pysymistä.

Kun lapset ovat mukana ruuanlaitossa, maistuvat kasvisruuatkin paremmin.

Eka kerta

Olen pitkään pyöritellyt mielessäni ajatusta blogista. Itse työhön tarttuminen on kuitenkin jäänyt arjen kiireiden jalkoihin. Nyt kuitenkin totesin ajan kypsäksi ja repäisin. Tässä ihka ensimmäinen blogiteksti, thadaa.

Idea blogiin kumpusi monesta aiheesta. Yhdistävä tekijä on kuitenkin se, että aiheet ovat kaikki elämässäni verrattain uusia. Yksi ei ole uusi, mutta hyvin vahvasti arjessa läsnä. Aloitan siitä.
Kysymyksessä on kamppailu painon kanssa. Olen kahden lapsen työssäkäyvä äiti, joka rakastaa karkkia ja suklaata. Rakastan myös hyvää ruokaa, myös terveellisessä muodossa. Ruumiinrakenteeltani olen rotevammasta päästä, joten keijukaisfiguria en tavoittelekaan, mutta ylipainoa on aivan liikaa.
En suostu dietteihin enkä halua fitneskisoihin. Sen sijaan haluan katsoa peiliin ja todeta näyttäväni hyvältä. Haluan myös, että voin ostaa sellaisia vaatteita kuin haluan, enkä niitä, joista tehdään riittävän suurta kokoa. Haluan kokeilla, millainen painonhallintatyyli sopii minun psyykeelleni ja mahtuu arkeeni. Tähtään pysyviin tuloksiin. Siihen prosessiin mahtuu varmasti paljon yrityksiä ja erehdyksiä.

Vuosi sitten muutin mieheni ja kahden lapseni kanssa. Eka kertaa omakotitaloon, eka kertaa maalle ja eka kertaa kyseiselle paikkakunnalle. Maalla asumisella tarkoitan ihan todellista maaseutua. Lehmiä, lampaita, peltoa, traktoreita. Ei palveluja. Itsellämme ei tosin ole eläimiä ja talommekin edustaa melko modernia arkkitehtuuria, mutta se sijaitsee kulttuuriperinnemaisemassa hirsikouluineen ja järvenrantoineen. Uusi elämä on vielä monessa suhteessa opettelua. Taloyhtiöelämään tottuneelle omakotitaloasumisessa tulee eteen isompia ja pienempiä yllätyksiä kaiken aikaa. Yrityksiä, uuden oppimista ja onnistumisia tulee toivottavasti olemaan enemmän kuin erehdyksiä...

Uuden kodin myötä aloitin myös kauan kaihoamani puutarhanhoidon. Rakastan sisustamista, ja mikä sen ihanampaa kuin "sisustaa" ulkona. Kasveista en kuitenkaan tiedä mitään. Tällä sektorilla erehdyksiä tulee todennäköisesti olemaan paljon ja oppi käy kantapään kautta. Mutta ei se haittaa. Oppiminen on ihanaa ja onnistumiset palkitsevat sitäkin ruhtinaallisemmin.

Ekaa kertaa kirjoitan nyt myös omia ajatuksiani julkisesti. Se on  hauskaa, mutta samalla pelottavaa. Olen pitkään haaveillut kirjan kirjoittamisesta, mutta se on projektina liian suuritöinen. Ainakin toistaiseksi. Kirjoitan töissäni paljon, mutta en omasta näkökulmastani. Tämä on siis ensimmäinen foorumi, johon annan jotain itsestäni. Voi olla, että se on erehdys, mutta yritän ainakin. Eipä jää sitten harmittamaan.

 Painonpudotusprojektini aloitan perinteisesti. Toisin sanoen huomenna. Mutta se johtuu siitä, että tämä päivä alkaa jo kääntyä yöksi. Turha lykkääminen on tarpeetonta, varsinkin kun matka tavoitteeseen on niin pitkä kuin minulla.Yrityksen ja erehdyksen kautta uskallan kuitenkin toivoa sinne pääseväni ja matkalla oppivani yhtä jos toista työn ja arjen yhteensovittamisesta, äitiydestä, ruokavaliosta, omakotitaloasumisesta, maaseudusta, puutarhanhoidosta ja itsestäni.